Thassos – luonnon kauneutta ja rauhaa kaipaaville naisille

Thassos on lomakohde, joka sopii täydellisesti sellaisille naisille, jotka etsivät lomaltaan kaunista luontoa ja leppoisan kaupungin elämää. Täydelliseen lomaan tarvitaan vain pitkät kävelylenkit, oma joogaharjoitus hotellin pihalla sekä tietysti hyvää ja terveellistä ruokaa. Tämä kohde sopii erittäin hyvin kahdelle kaverukselle, jotka tietävät, että hyvä loma syntyy hassuttelusta. Vaikka matkustaisit yksin, Thassoksella voi olla turvallisin mielin.

Lähdimme siis yhteiselle matkalle ystäväni Outin kanssa. Thassos on Kreikan saari, joka kuuluu Pohjoisen Egean saarten saariryhmään. Olen matkustanut jo Joonianmeren saarilla ja siksi halusin Kreikan mantereen itäpuolelle tutustumaan Thassokseen. Aivan yksinkertaista saarelle meno ei omatoimisesti kuitenkaan ole. Muutaman stopin kautta on mahdollista päästä lähimmälle lentokentälle Kavalaan ja etsiä kulkuvälineet läheiseen satamaan, mutta matka voi kestää pitkään. Siksi suosittelen helpointa tapaa: uskaltautumalla kotimaisen matkanjärjestäjän kyytiin suorilla lennoilla Kavalaan. Kun työssään kiireinen keski-ikäinen nainen haluaa lähteä äkkilähdöllä lomalle, ei ensimmäisenä ole mielessä kaikenlainen järjestely, vaikka omatoimimatkailen kaikkein mielelläni. Lisäksi Thassos ei ole massaturismin unelmien kohde ja suomalaiset kanssamatkustajatkin etsivät rauhaa, joten Thassoksella saa olla omissa oloissaan.

Me valitsimme äkkilähdöllä jäljelle jääneistä majoituksista pikkuisen ja edullisen hotellin aivan Thassoksen kaupungin kupeesta. Se oli tarpeeksi sivummassa aivan kylän keskustasta. Hotellihuoneessa oli pieni keittiö, joten saimme siellä laitettua itsellemme aamupalaa, koska kumpikin meistä syö mieluiten aamiaiseksi aika terveellisesti kreikkalaista jogurttia ja hedelmiä omassa rauhassa parvekkeella. Aamiaista ennen kävimme joka aamu hotellin pihalla, puiden katveessa joogaamassa noin tunnin verran ennen kuin aurinko lämmitti ilman liian kuumaksi liikunnalle. Hotellin pihalta löytyi mukava patio joogalle, vaikka ympärillä olevat lomailijat aluksi seurasivatkin kummaksuen joogailuamme.

Hotelli oli vain muutaman sadan metrin päässä meren rannasta. Lähellä Thassoksen kaupunkia löytyy erilaisia rantaravintoloita, jotka tarjoavat aurinkotuoleja. Kahvilat ja ravintolat ovat suhteellisen laadukkaita, joissa on kiva piipahtaa vaikka jääkahvilla, jos ei halua lähteä pidemmälle.

Thassoksen kaupungin lähellä oleva ravintola tarjoaa rantatuoleja. Ravintolasta voi tilata suoraan rannalle.

Kun lähtee kävellen hieman kauemmas, löytyy kuitenkin upeita erilaisia rantapoukamia, joissa on kristallinkirkasta vettä ja rauhallisempaa. Joko vaaleaa, hohtavaa hiekkaa tai kallioita, mutta aina ihanan lämmintä, smaragdin vihreää vettä. Mukaan kannattaa ottaa omat eväät, paljon vettä ja aurinkorasvaa sekä tietenkin snorkkelit. Rakastan snorklaamista lämpimässä vedessä ja voisin uida tuntitolkulla.

Hikisen aamujoogan jälkeen suihkuun ja aamiaista. Päälle hikinen kävely ja sen jälkeen pulahdus uimaan. Vettä kannattaa varata mukaan tarpeeksi, jotta sitä riittää vielä paluumatkalle kävellen takaisin. Me saatoimme kävellä viisikilometriä suuntaansa.

Aamujoogat ja snorkkelointi Glifoneri beachin poukamassa.

Näillä rannoilla piipahdimme:

  • Aroma Beach. Täällä kannattaa jäädä Thassoksen päätyyn, jossa on rauhallisempaa. Uimista ja rauhoittumista. Lähellä Thassoksen kaupunkia. Kiva pieni ravintola rannan vasemmassa päädyssä, hotelli Villa Nisterin yhteydessä.

  • Esperides wild beach. Luonnonranta, jossa ei ole palveluita. Erittäin kirkasta vettä, mutta ei niinkään snorklaajalle nähtävää. Ihana päivä rannalla uiden ja höpötellen.

  • Glifoneri Beach. Todella kaunis pieni poukama. Tänne kannattaa mennä taksilla. Paikallisbussilla pääsee, mutta aikatauluja ei oikein ole missään saatavilla, vaan kyytiin pääsee odottamalla. Pääsee snorklaamaan hyvin.

  • Papias Beach. Yllättäen lähellä hotellia löytyi hyvä paikka snorklaajille, jotka haluavat nähdä myös hieman kaloja.

Aroma Beach ja hotelli Villa Nisterin terassi.

Thassoksen kaupunki

Pieni, mutta hyvin viihtyisä satamakaupunki heräsi eloon juuri auringonlaskun aikaan. Kaupunki oli juuri sopivan kokoinen jäätelökojuineen, kujineen ja putiikkeineen, jossa oli kiva kierrellä iltaisin rantapäivän jälkeen. Paikallisia luomukosmetiikkaliikkeitä, joissa oli erilaisia tuotteita oliivista ja vuohenmaidosta. Oliivituotteita oli muutekin hyvin laidasta laitaan. Lisäksi löysimme uniikin hopeakoruliikkeen, jonka korut oli suunnitellut kaupan pitäjä itse. Upeita merihenkisiä koruja, joista nappasin mukaan hienon sormuksen ja erilaisia käsikoruja.

Kujien varsilla olevat ruokapaikat tarjosivat tietysti herkullisia äyriäisiä ja kalaa, joita Välimeren lomailija haluaa syödä eniten. Ja kun Kreikassa ollaan, paikalliset salaatit sopivat täydellisesti simpukoiden tai paistetun kalan kanssa.

Kujilta voi jokainen etsiä itselleen sopivan ravintolan, mutta suosittelen näitä kahta:

  • Ravintola Ambrosia

  • Ravintola Mylos

Mikään shoppailuparatiisi Thassoksen kaupunki ei ole, joten sitä varten Thassokselle ei kannata mennä. Ostan itselleni yleensä aina juuri paikallista kosmetiikkaa, koska se kiinnostaa. Riippuen paikasta, mukaan lähtee joko koruja tai vaatteita. Thassoksella oli muutama kiva vaateputiikki, mutta jätin vaatteet tällä kertaa ostamatta. Hintataso oli kaiken kaikkiaan edullinen verrattuna moniin muihin Välimeren kohteisiin.

Ihastelimme Outin kanssa auringonlaskua monena iltana ja söimme jäätelöä.

Kesällä on ihanaa pukeutua iltaisin. Sipaista huulipunaa huuliin ja lähteä nauttimaan Välimeren elämästä. Antaa lämpimän ilmavirran helliä ihonpintaa.

Mitä mieltä Thassoksesta kokonaisuudessaan?

Viikko Thassoksen kaupungissa ilman autoa oli sopivan pituinen miniloma, jossa ehti rentoutua. Olisin kaivannut toista viikkoa sekä vuokra-auton, jotta saareen olisi voinut tutustua paremmin ja etsiä kivoja uintipoukamia vielä lisää. Koska etsin vihreitä saaria lomakohteiksi, joissa vesi on kristallinkirkasta, Thassos sopi siihen täydellisesti. Kaskaiden jatkuva sirkutus oli korvia huumaavaa kävelyretkillä keskellä pinjapuita ja ihmiset olivat ystävällisiä.

Onko Thassos paikka, jonne voi matkustaa naisena yksin turvallisin mielin? On. Erityisesti juuri sitä.

Kesälomamatkoja suunnitellessa siis. Toivottavasti tästä oli iloa.

Terveisin,

Sanna

Kiehtooko itsenäinen elämä - miksi jokaisen tulisi kokea se?

Miten päädyin siihen, että haluan rakentaa elämäni täysin itsenäisesti loppuelämän? Miten uskalsin myöntyä mahdolliselle yksinäisyydelle? Miksi en tavoittele parisuhdetta?

Monen muuton jälkeen olin muuttanut Haukilahteen takaisin vuonna 2019, (vas.). Ystäväni kanssa syömässä Via Tribunalissa 2022 keväällä, (oik.).

Heräämiseni tapahtui oikeastaan sillä hetkellä, kun katselin ympärilleni pienessä vuokrayksiössä jälleen yhden eron jälkeen. Helsingin Kalliossa sijaitsevaan edulliseen yksiöön mahtui vain Ikeasta ostamani halpa sänky. Muuttotavarat olivat muutamassa jätesäkissä. Takana oli monta kovaa yritystä rakastaa ja saada vastarakkautta. Jossain ajatuksieni syövereissä oivalsin, että olin pyrkinyt rakentamaan parisuhdetta oman elämäni sijaan ja tästä harhasta oli päästettävä. Olin 35-vuotias. Ei koskaan enää, päätin silloin. Silti opittavaa oli paljon.

Sinkkuja on pidetty ressukoina, yksinäisiksi jäävinä epäonnistujina. Tämä vahva uskomus elää voimakkaana vanhemmissa sukupolvissa ja X-sukupolvessa, mutta onneksi jo vähemmän Y-sukupolvessa eli milleniaaleissa. Surin omaa “kohtaloani” ensimmäiset itsenäiset vuodet ja koin arvottomuutta. Päätös mennä jatkuvasti kohti itsenäistä elämää on kuitenkin ollut elämäni paras asia.

Monille naisille sinkkuus on ollut pelottavaa, eikä elämää olla missään vaiheessa rakennettu itsenäiseksi, vaan ajatuksissa on ollut automaattisesti mennä naimisiin poikaystävän löytymisen jälkeen. Toki se on ollut ymmärrettävää, koska esimerkiksi naisvaltaisten alojen palkkaus on pieni. Usein on tehty pätkätöitä tuntityöläisenä tai freelancerina. Elämänlaatua ja vastuun jakamista on pitänyt miettiä myös mahdollisten lasten kannalta. Jos poikaystävä oli kiva, niin miksipä ei. Lisäksi naiset ovat oppineet tavoittelemaan rakkautta ja etsimään kiivaasti rakkauden kohdetta. Tytöille suunnatut lastenelokuvat ja sadut, kuten Lumikki vuodelta 1857 ja Prinsessa Ruusunen vuodelta 1890, Barbeista puhumattakaan, ovat muovanneet meistä yhteiskuntaan kauneudestaan huolehtivia hoivaajia, sihteereitä ja kodin hengettäriä. Huomioitavaa on, että saduissa ilkeä noita oli vanhempi yksinäinen nainen, joten kuka nyt sellaiseksi koskaan halusi?

Jotenkin en kokenut sopivani tuohon vaimomuottiin siivoilevana kodin hengettärenä. Olen ollut vauhdikas ja omapäinen nainen, silti kiltti ja reipas, jolle vapaus on ollut aina suuri arvo. Siksi halusin luoda pesäeron itseni ja kiihkeästi suhdetta etsivien naisten välillä. En halunnut olla sellainen. (Suosittelen kuuntelemaan toimittaja Riikka Suomisen Suuri rakkaushuijaus -podcastin.)

Silti koin surua. Koska on hyvä muistaa, että nämä meihin juurrutetut unelmaprinssimielikuvat, elävät vahvoina ja voi tuntua jopa kivuliaalta päästä niistä irti. Mutta juuri siksi, vanhan patriarkaattisen maailman vääristymästä irtipäästäminen on tarpeellista oman elämän rakentamisen kannalta. Sinkkuus tulee nimittäin eteen monelle keski-iässä, kun ero pitkästä avioliitosta tulee vastaan. Monelle täysin yllätyksenä. Enkä puhuisi sinkkuudesta, koska sillä on jotenkin ikävä kaiku. Puhuisin itsenäisestä elämästä, mutta itsenäinen elämä vaatiikin monelta opettelua.

Ikävän näköinen vanhempi noita, joka nauttii elämästään. Noitanainen Hvarissa Kroatiassa 2023 (vas.) ja Thassoksella Kreikassa 2022 (oik.). Molemmat heinäkuun puolessa välissä.

Ostin oman ASO-kodin syksyllä 2022 ja pääsin vihdon irti kalliista vuokrakierteestä. Olen erittäin ahkera työntekijä ja se näkyy työn tuloksissa, joista on hyvä olla ylpeä. Siksi juhlistin myös uutta työpaikkaa kesällä 2023.

Mitä hyviä asioita olen saanut elämääni, jotka tekevät onnelliseksi?

  1. Vapauden päättää omista asioistani itsenäisesti, täysin ilman toisen arvostelua. Olen oppinut tekemään isoja päätöksiä yksin, käyttämään pelkästään omia harkintakykyjäni.

  2. Mahdollisuuden matkustaa juuri sellaisiin kohteisiin, jotka kiinnostavat minua, eikä tarvitse alistua lähtemään jonnekin minne ei oikein haluaisi. Kohteissa on ollut juuri niitä samanhenkisiä ihmisiä, joista on jäänyt myös ystäviä, kuten joogaretriitit. Olen oppinut avoimuutta ja nähnyt paljon. Naisena yksin matkustaessa lomakohteessa tärkeintä on turvallisuus. Valppaus havaita muut ympärillä kulkevat on myös hyväksi. (Kirjoitan matkavinkkejä jossain vaiheessa lisää.)

  3. Sisustaa oman kodin kokonaan yksin. Oman näköiseni, omalla energialla. Ei tarvitse vängätä kalusteista, maalin väristä tai tauluista. Olen oppinut nauttimaan yksinolosta omassa kodissa. Soitan sellaista musiikkia, jota minä haluan kuunnella. Ilman, että joku nipottaa väärästä kappalevalinnasta.

  4. Ystäviä, joiden kanssa jaan samankaltaisen maailmankatsomuksen. Nyt vanhempana ystäviä on tullut elämääni enemmän, koska monen lapset ovat kasvaneet isoiksi. Olen oppinut arvostamaan ystäviä paljon enemmän kuin aiemmin ja heistä on tullut suuri voimavara. Tapaan ystäviäni juuri silloin, kun minulle sopii.

  5. Hyvinvoinnin elämäntavan. Olen voinut pitää huolta itsestäni vapaasti ilman, että kukaan odottaa kotona yhteiselle aterialle. Olen saanut luoda oman elämäntavan, joka palvelee minua kaikessa, eikä siitä tarvitse juurikaan joustaa. Voin meditoida ja joogata kotona silloin, kun huvittaa, eikä se häiritse kenenkään muun elämää.

  6. Rakentaa suhdekuvioistani juuri sellaisen kuin minä haluan. Jos haluan deittailla vaan yhtä ihmistä, deittailen yhtä. Jos taas haluan tavata useampaa, tapailen useampaa. Olen vapaa sielu, eikä minua saa maaniteltua sitovaan suhteeseen. Etenkään, jos henkilö ei ole viitsinyt tehdä henkistä kehitystyötä itsensä kanssa.

  7. Olen oppinut arvostamaan talouttani, koska se on itsenäisen eläjän turva. Jokaisen kuun lopussa on maksettava laskut, joten tuleen ei voi jäädä makaamaan ja tuudittautua, että puoliso auttaisi tiukan paikan tullen. Tämä tieto pitää minut käynnissä ja siksi kehitän itseäni, jotta pysyn kiinni työelämässä.

Älä siis säikähdä, jos huomaat yhtäkkiä olevasi sinkku, vaan uskalla kasvaa itsenäiseksi.

Kuka olen ja miksi kirjoitan: lue lisää täältä.